maanantai 27. toukokuuta 2013

Muotokuvia ja "muotokuvia"

Pennut täyttivät tänään neljä viikkoa, eli oli taas aika ottaa muotokuvat. Sehän ei aina ole niin yksinkertaista miltä kuulostaa. Ekoina viikkoina kuvien ottaminen vähän unisista pennuista oli oikein hyväkin idea; pysyivät huomattavasti paremmin paikoillaan. No, enää uneliaat pennut eivät ole niin hyviä kuvattavia... Silmät viiruina apaattisesti möllöttävät tai suu ammollaan haukottelevat valokuvamallit eivät oikein esiinny edukseen. Laitoin tuonne Pentukuvia -osioon ne parhaimmat kuvat (jotka eivät kaikki silti kovin hyviä ole), mutta tässä karu todellisuus päivän kuvaussessiosta:

Vas.puolella ylhäältä alas: Taimi, Ruusa, Lyyli, Reino ja Urpo. Oik. puolella: Pinkki, Ookoo, Eikka, Veijo ja Taisto.

Sää on edelleen meitä suosinut, ja pennut viettäneet paljon aikaa ulkona. Tänään oli taas uutta jännää vuorossa, kun pennut pääsivät "pienryhmissä" vähän kauemmaksi pihalle ja pihametsään asti. Ansa oli kovin huolissaan, kun vauvoja kanniskeltiin pois aitauksesta ja seurasi tarkkana mihin niitä kiikutimme. Kaikki pennut tutkiskelivat uteliaina uusia maisemia, Taistoa tosin jostain syystä vähän vingututti.

Ansa yritti kovasti, jos saisi jo pennuista riehukaveria...

Pieni Taisto suuressa maailmassa


Pinkki oli menossa uimaan, mutta mummu esti...

Parempi pysyä mamman perässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti