keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Vastauksia Ihkun mysteeriin

Ihkun ruumiinavaustulokset tulivat viimein. Diagnoosina oli sydänvika (dilatoiva kardiomyopatia) ja ohutsuolen limakalvon kuolioituminen. Em. sydänvika ei todellakaan ole mikään tyypillinen nuoren labradorin sairaus, ja suolen kuolioituminen on patologin mukaan harvinainen löydös, eikä siihen avauksessa löydetty syytä. Outoja juttuja siis. Pohditaan nyt vielä kyllä tätä sydänvikajuttua tuntemieni sydäneläinlääkäreiden kanssa, eli siis sitä, että voisiko kuitenkin olla seurausta muusta sairastamisesta.

Joka tapauksessa, erikoisia löydöksiä, niin kuin patologi aiemmin sanoikin. Eipä tullut mieleenikään tuollaiset sairaudet Ihkun ollessa kipeä. Eikä varmaan kenellekään muullekaan tullut. Lienee aika jättää itsesyytökset lopullisesti pois mielestä.

Kirjoitan ehkä myöhemmin enemmän pohdintaa asian tiimoilta, kun olen ensin jutellut erinäisten tahojen kanssa.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Melkein nolla taas...

Oltiin Ansan kanssa agilitykisoissa pitkästä aikaa. Sangen kätevää, kun kisahalli oli kolmen minuutin ajomatkan päässä, meidän treenihallin vieressä!

Tavallaanhan meni ihan hyvin. Ekaa kertaa kokeilin lähteä yhtäaikaa Ansan kanssa, kun olin ensin villinnyt sitä lähtöalueen vieressä. Oikein hyvällä vauhdilla sitten lähti, ja koko radan vauhti myös pysyi aika kivasti yllä. Myös puomin ja keinun meni tosi reippaasti, tosin tästä tuli sitten toisella radalla ongelma. Ansa vissiin ei taas erottanut keinua puomista, ja meni vähän turhankin vauhdilla, jolloin keinu tömpsähti lattiaan vähän liian kovasti. Toisella radalla Ansa sitten arasteli sekä keinua että puomia. :/ Ekalla radalla ainoa virhe tuli kepeillä, joiden alku oli aivan ihme haahuilua (treeneissä kepit menee nykyään tosi hyvin alusta loppuun), ja vilkaisu lähellä seisoneeseen tuomariin aiheutti sitten väärään väliin menemisen. Sain hyvin korjattua, mutta hetkihän tähän kului, ja yliaikaa tuli kaksi sekuntia. Mutta voidaan siis jossitella, että JOS olis kepit menny hyvin, olis päästy ihanneajassa maaliin. ;)

Eka rata

Toisella radalla ei tullutkaan virheitä, mutta vauhti ei ollut ihan yhtä hyvä kuin ekalla radalla, ja kontaktien himmailu sinetöi reilun yliajan (7 s). Molemmilla radoilla sijoituttiin kuitenkin kolmanneksi (paimenkoirien sankasta joukosta!). Vain voittajat saivat nollan, ja suurimmalle osalle tuli hylky. Radat olivat kuin Ansalle tehtyjä; suoria juoksupätkiä piisasi, eli saatiin Ansalle kerättyä vauhtia. Tällaiset radat eivät nopeille koirille ole niin kivoja, kun ohjaajat eivät oikein pysy perässä. ;)

Palkinnoksi saatiin mm. lahjakortit, eli seuraaviin kisoihin (4.2.) päästään sitten vähän halvemmalla.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Ihkun mysteeri ja kakkajuttuja

Patologi Evirasta soitti eilen. Kertoi, että Ihkun ruumiinavauksessa oli ollut erikoisia löydöksiä. Halusi tietää koska Ihku on viimeksi rokotettu ja millaisella annoksella se oli saanut kortisonia ennen sairastumistaan. Kysyi, voiko tehdä lisätutkimuksena virusmäärityksen. Kuulemma jotkut löydökset viittasivat penikkatautiin. Suolessa oli ollut useita pahoja haavaumia. Tämähän voisi olla kortisonin sivuvaikutus, mutta patologi oli sitä mieltä, että ei ehkä kuitenkaan Ihkun saamilla kortisoniannoksilla? Odotamme mielenkiinnolla lopullisia tuloksia.



Ansan perusmeininki nykyään...

Ansa yllätti, eikä kovin iloisesti. Eilen kun oltiin takapihalla ulkoilemassa, huomasin, että Ansa mutustelee jotain pihan nurkassa. Joo, OMAA KAKKAANSA. Argh!! Ansahan söi omaa kakkaansa pentuna, mutta sitten vaihtoi Armi-russelin tuotoksiin. Kun Armin kakkaa ei enää ollut saatavilla, ei muu onneksi kelvannut. Paitsi sitten kun Ansa sai pentunsa... Sehän on ihan normaalia, että emä syö pentujensa kakat, mutta ei kai nyt enää 3,5 vuotta myöhemmin tarvitsisi kuitenkaan? Eli viime vuosina Ansan on syönyt ainoastaan joidenkin (aikuisten) pentujensa kakkoja. Paitsi nyt sitten jostain syystä itsetehty torttu alkoi maistua??? Argh uudestaan. Elämää labradorin kanssa.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Muita kuulumisia viime vuodelta

Yritetään aloittaa uusi vuosi reippaasti muistelemalla viime vuoden iloisempia tapahtumia.

Hienointa oli tietenkin se, että Melkoisen kennel sai ensimmäisen valionsa! Eikä vain "pelkän" valion, vaan kolminkertaisen valion. Melkoisen Super Salmiakki eli Reino jäljesti itsensä Suomen, Ruotsin ja Norjan (ja siten Pohjoismaiden) jälkivalioksi! Reinon omistaja Päivi todellakin innostui tästä lajista, niinkuin koiransakin. :) Päivi on puuhastellut muutakin Reinon kanssa, mm. PK-puolella, eli saa nähdä onko tulossa tuloksia muissakin lajeissa.

Reino kansikuvapoikana

Täytyihän sitä valioitumista juhliakin! ;) Tässä vaiheessa Reino oli vasta kahden maan valio.




Ansan kanssa aloitettiin keväällä kilpaileminen agilityssa. Ansa on niin kovin kiltti ja menee kyllä sinne minne käsketään, mutta vauhtia kaivattaisiin vähän lisää. Varsinkin kontakteilla tulee niitä ylimääräisiä sekunteja (puomi ja keinu jännittävät joskus edelleen), mutta voisi sitä juoksuvauhtiakin hieman lisätä. Harvemmin kai ohjaaja juoksee koiraa lujempaa agilityradalla...

Tässähän Ansalla on ihan hyvin vauhtia. Kuva: Sirpa Saari


Yksi LUVA Ansalle saatiin, hyppyradalta toki, kun ei ollut niitä kontaktiesteitä hidasteina. Pari todella harmittavaa yliaikanollaa tuli myös. Agirodussa kesäkuussa oli yhden tuomarin radoilla tosi kiltit ihanneajat, joihin Ansa pääsikin, mutta tietysti juuri noilta radoilta tuli ne vitoset. Niilläkin kuitenkin sijoituttiin hyvin (3. ja 4.), koska nollia ei siellä paljon näkynyt.

Agirodussa oltiin myös Labradorikerhon joukkueessa, sekä Ansan että Ihkun kanssa. Menestys ei ollut huima, mutta tosi kiva oli tavata muita agilitylabradoreja, koska täälläpäin en ole moisiin törmännyt.

Ansa agirodussa

Ihkun kanssa käytiin muutamissa epiksissä, joissa yleensä osallistuttiin medi-luokkaan, koska Ihkua ajoittain hirvitti korkeat esteet. Tämän takia ei virallisiin kisoihin asti ikinä sen kanssa päästy.

Ihku liitää

Ansan pennuilla on mennyt ihan mukavasti, tai ei ainakaan kasvattajatädin korviin ole kantautunut mitään ihmeempiä ongelmia. Terveinäkin ovat pääasiassa pysyneet, mitä nyt jotain korvien eritystä muutamalla. Upilla on pari hot spotia ollut. Pulmalla ei tietääkseni enää ole kohtauksia ollut. 


Luonnollisestikin Ihkun kuoleman jälkeen on mielessä käynyt pennun hankinta. Ei nyt ihan just, mutta ehkäpä kesällä, jos sopiva tulee vastaan. Ongelmana taas on, että mistä löytyisi sopiva, kun ei saisi olla ihan näyttis eikä myöskään ihan kovin käyttis. Nyt kun agility on valikoitunut mun lemppariharrastukseksi, ei tietenkään ole mitään järkeä edes harkita raskasta ja/tai lyhytjalkaista näyttelylinjaista. Toisaalta taas haluan, että koirani kuitenkin muistuttaa hyvinkin paljon labradoria, eli ihan vinttikoiramallinen käyttölinjainen ei oikein miellytä. Katsotaan, jos sopiva jostain löytyisi.

Näiden suunnitelmien myötä tietenkin tulee myös mahdolliseksi se, että Melkoisia pentuja sittenkin saataisiin aikaiseksi lähivuosien aikana. Toki voi käydä niin, että seuraavakaan koirani ei ole jalostukseen sopiva, mutta toivossa on hyvä elää. Ja on mulla vielä toinenkin suunnitelma pentuja koskien, mutta se on vielä niin vaiheessa, että ei siitä nyt enempää. ;)