tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pennut 1-v!

Tänään on Ansan pentujen ensimmäinen syntymäpäivä. Hirmuisesti onnea, Pinkki, Peppi, Pulma, Tinka, Alma, Upi, Eikka, Kamu ja 2 x Reino! Aika menee niin nopeasti; joko siitä tosiaan on vuosi, kun istuin Ansan seurana pentulaatikossa ruskeita ja mustia pötkylöitä auttamassa maailmaan.

Äitiyden onnea vuosi sitten. <3

Ansa osallistui Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen möllitokoon pari viikkoa sitten -- kohtalaisella menestyksellä jopa. Hyppy meni nollille, koska sitä se ei vielä osaa, mutta muista liikkeistä tuli ihan mukavasti pisteitä. Vähän oli keskittymisen kanssa ongelmia, eli pää tuppasi pyöriä seuraamisessa ym. Reeniä, reeniä, häiriöreeniä lisää.

Reilu viikko sitten oli meidän pentujen oma taipparikoulutus, johon ihana ystäväni Aino oli lupautunut kouluttajaksi. Puolet pennuista pääsi paikalle. Avarat puitteet tarjosi mustan Reinon emäntä Päivi. Ylpeä sai pennuista olla, kun kaikki kantoivat varista ja pääsääntöisesti palauttivat tosi kivasti ja vauhdikkaasti ohjaajalle. Neljä pennuista on myös noutajayhdistyksen taipparikurssilla tällä hetkellä, saa nähdä uskaltautuuko kukaan vielä tänä vuonna taippareihin. ;)

Musta Reino

Pinkki

Upi

Peppi markkeeraa

Peppi ja Lissu kuuntelevat Ainon ohjeita.

Ruskea Reino

Ansa steriloitiin viime viikolla. Leikkaus tehtiin tähystämällä, minkä ansiosta toipuminen on ollut huippunopeaa. Kaksi päivää leikkauksesta se karkasi aidan yli naapuriin leikkimään... Agility jätettiin silti suosiolla väliin tällä viikolla.
Tässä muutama kuva operaatiopäivältä.

Esirauhoituksen jälkeen jo aika tööt.

Hengitysputki kurkkuun.

Karvat pois.

Leikkaus alkamassa

Ansan munasarja telkkarissa.

Sekavana sylihoidossa.

Kotona edelleen vähän töttöröö.

Tähän loppuun on vielä ihan pakko laittaa pari vauvakuvaa noin vuoden takaa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti