Viimeistä viedään

Niin se vain tuli aika sanoa heipat viimeisellekin pentuselle, pörröpäiselle Veijolle (nyttemmin Reino eli Iso-Reino -- erotukseksi toisesta Reinosta), joka lähti ilostuttamaan Sonjan ja Nelli-tytön elämää. Tämäkin pentu onneksi jäi asumaan ihan tähän lähelle Ylöjärvelle, eli säännöllisesti tullaan näkemään. :)

Nelli, Sonja ja Reino

Vaikka sitä jo kyllä kaipasi paluuta normaalielämään ja rauhallisiin öihin, täytyy tunnustaa, että kun tänään keräilin viimeisiä sanomalehtiä kodinhuoneen lattialta, pyrki taas kyynel silmään. Tässä se nyt oli, pentuhässäkkä kaikkine iloineen ja suruineen, peruuttamattomasti ohi! Vain muistoissa ja valokuvissa ovat nuo hetket; syntymät ja Ookoon elvytys, ensimmäiset haparoivat askeleet ja raottuvat silmät, ruuhka-ajat tissillä, tutustuminen ihmeelliseen ulkoilmaelämään, sikeät pentu-unet auringonvarjon alla, hallitsemattomat joukkoryntäykset kohti ruokakuppeja, vähitellen laajentuvat vaellukset oman pihan metsässä, riehakkaat leikit sisarusparven kesken ja lempeämmin mamman kanssa ja kaikkiin ihmisiin kohdistuva ilo ja hännän heilutus. Eniten tulen kuitenkin kaipaamaan sitä näkyä, kun "pentupentupentu" -kutsun kuullessaan kymmenen labradorinpoikasen lauma juoksee luokse niin lujaa kuin kömpelöillä jaloillaan pääsevät.
Edelleen olen sitä mieltä, että vähän vähempikin määrä olisi riittänyt, mutta eipä niistä ketään olisi poiskaan jättänyt! Omia ihanuuksia kukin tavallaan, ja toivon ja uskon, että kaikille löytyi juuri se oikea koti. :)

No niin, jos sitten pyyhitään silmät ja jatketaan ei-nyyhkytarinoilla.

Ansan ekat vesipelastustreenit olivat tiistaina. Olin etukäteen vähän miettinyt, että kuinkahan käy, kun heti eka liike on veneestä hyppy, ja Ansa ei ole ikinä ollut veneessä ja on aina mennyt veteen varovaisesti "varvas kerrallaan". Ihan aluksi harjoiteltiin veneeseen menoa ja siellä rauhassa istumista. Pienen houkuttelun jälkeen Ansa loikkasi iloisesti kumipaattiin ja istua törötti siellä koko soutureissun ajan niinkuin ei muuta olisi elämänsä aikana tehnytkään. Kouluttajat totesivat, että tässäpä meillä on tällainen rauhallinen labradori. Hehe, niinhän sitä voisi joku kuvitella.
Sitten kokeiltiinkin veneestä hyppyä. Aluksi aika rannassa, ja Ansa hyppäsi reippaasti veteen, kun sitä kuivalta maalta kutsuin. Jalat töksähtivät yllättäen pohjaan, mistä Ansa vähän varmaan säpsähti. Seuraavaksi vene soudettiin kauemmaksi. Nyt alkoikin Ansaa arveluttaa koko homma. Epätoivoisesti se halusi tulla, kun kutsuin, mutta miten sieltä veneestä oikein pääsisi kunnialla?? Lopulta se aikansa veneen reunalla taiteiltuaan humpsahti veteen -- pää edellä... :(  Tauon jälkeen uusi yritys. Nyt Ansa oli jo melko vakuuttunut, että tämä on vaarallista puuhaa. Siellähän kiljuin ja huutelin ja juoksentelin pitkin rantaviivaa. Ansa meinasi ja meinasi ja meinasi ja lopulta hyppäsi jotenkuten järkevässä asennossa, ettei pää aivan uponnut. Ajateltiin, että vielä yksi kerta, niin onnistuu hyvin. Ansa ajatteli, että ikinä en enää hyppää. Ohjaajalla loppui jo äänivarat, kunnes kouluttaja tajusi ehdottaa, että jos heitettäisi dami... Niin lensi dami - plumps - ja niin hyppäsi koira -PLUMPS. Oho, noutaja mikä noutaja. Lopuksi vielä vähän esineen viemistä rannassa veneeseen, mikä onnistui ihan kohtalaisesti, kun oli kuitenkin ihan uusi juttu Ansalle.

Kaiken kaikkiaan jäi hyvä mieli ekoista treeneistä ja varsinkin siitä, että Ansa tuntui innostuvan asiasta -- vastoinkäymisistä huolimatta. Odottaessa vuoroaan kauempana rannasta se jopa VINKUI, mitä se ei juuri ikinä tee (agility-treeneissähän se odottaa vuoroaan selällään köllöttäen). Voihan toki olla, että kolmen kuukauden mammaloman jälkeen mikä tahansa aktiviteetti olisi saanut sen hurmioon. ;)

Tässä ei ole minkäänlainen vesipelastus kyseessä, Ansa vain lipumassa tyylikkäästi veteen. ;)

Nyt sitten vain kaksin käsin itseä niskasta kiinni ja aktivoitumaan muillakin saroilla. Mites niitä kesäkursseja siellä agilityryhmässä olikaan? Olikos sitä verta vielä pakastimessa?

Päivänpolttavin kysymys on kuitenkin tämä: Voiko noi roikkotissit muka OIKEESTI ikinä palautua edes lähes normaaleiksi???!!! Malla-kaverin sanoin: "Siis nyt mä ymmärrän, kun sanotaan että tissit on kuin kansallispuvun taskut!" (Sori, tästä ei nyt ole kuvaa kuitenkaan.)