Ruuhkavuodet...

Anteeksi, on hieman kestänyt tämä päivitystauko... Mitäpä sitä sen enempää selittelemään, elämä vaan joskus on. Listataan nyt kuitenkin jotain muistoja näiltä viime kuukausilta.

Meille syntyi toinen karvaton pentu (perjantaina) 13. helmikuuta. Koirien kanssa ei mitään ongelmia tullut, mikä oli odotettavissakin. Ansa suhtautui heti alusta asti Onni-vauvaan rauhallisen hellästi, Ihku oli aluksi vähän kummissaan. Ansasta ja Onnista otettiin jokusia yhteiskuviakin heti alussa, kun taas turhan riehakas Ihku sai odottaa jonkin aikaa, ennen kuin uskallettiin laittaa ihan vierekkäin vauvan kanssa... ;)

Synnytyksestä toivuttuani palasin agilitytreeneihin koirien kanssa, ja heti ekalla kerralla kouluttajamme Anna totesi, että sun pitää a) mennä juoksukouluun ja b) hankkia uudet kengät, jos aiot pysyä ton Ihkun perässä. Kengät on hankittu, juoksukouluun en aio kyllä mennä. ;) Itse asiassa nyt on hankittu myös juoksutrikoot, jotka on oikeasti tosi hyvät! Kertakaan en oo virallisissa kisoissa edes kisannut, mutta varusteet on tietty oltava kunnossa heti alusta asti. 

Epävirallisissa kisoissa on tässä kesän aikana ehditty muutaman kerran käydä. Ekoissa kisoissa Ansa teki varmaan jonkun yliaikaennätyksen, kun se suunnilleen RYÖMI sekä puomin että keinun. Ansa-parka, se on niin herkkis, että vieraan näköinen este saa sille välittömästi aikaan OMG -reaktion. Tai näin ainakin aiemmin -- nyt kun on muutamat vieraat esteet käyty katsomassa, ei vauhti enää olekaan ahdistuksesta hidastunut! Yleisestikin ottaen Ansan vauhti ja into on kasvanut mukavasti tässä viimeisen vuoden aikana. Treeneissäkin hyppelee esteitä ihan oma-aloitteisesti (ennenkuulumatonta Ansan kohdalla!). Ei siitä mitään Suomen mestaria tule ikinä, mutta kyllä sen kehtaa kisaamaan viedä. Kun nyt saisi sen lisenssin hankittua jne.

Ihkulla taas on sitä vauhtia piisannut ihan kiitettävästi alusta asti. Jonkinlaisessa hallinnassakin se on -- ainakin välillä. Mutta aika paljon nopsempi ja tarkempi saa ohjaaja sen kanssa olla. Uskaltauduin Ihkunkin kanssa epiksiin, kun Labradorikerho sellaiset järjesti Vantaalla. Ihku ei kyllä palkintopallille yltänyt supermölliluokassa, mutta valittiin tuomarin suosikiksi! Kisojen jälkeisenä päivänä kouluttaja-Anna katseli treeneissä Ihkun rallaamista radalla ja totesi, ettei yhtään ihmettele sitä valintaa...

Tavoitteenani oli saada Ihkulle hyväksytty taipparitulos tämän vuoden puolella. Lupaavasti menneistä treeneistä huolimatta niin ei valitettavasti käynyt. :(  Ihku kävi keväällä taipparikurssin, ja kesällä treenailtiin Aino-kaverin kanssa. Ainoa ongelma näyttivät olevan palautukset; Ihku ei tuonut riistaa eikä dameja juuri ikinä käteen asti, vaan sylkäisi ne parin metrin päähän ohjaajasta. Liian energisinä päivinä se myös saattoi lähteä rallattelemaan damin/riistankin kanssa. Hakutyöskentely sen sijaan oli selvästi Ihkun paras puoli. Se haki todella vauhdikkaasti ja hyvällä nenätyöskentelyllä kattaen laajan alueen. Ikinä ei tullut ruudusta ilman damia/riistaa. Viimeisissä treeneissä ennen taippareita se haki kahdeksan riistaa vauhdilla suoritettuaan ensin vesityön. Niinpä taippareiden koittaessa minua jännittivät vain ne palautukset. Kuinka suuri olikaan pettymykseni, kun Ihku juoksenteli hakuruudussa päämäärättömästi ja vaivoin toi kolme varista. Niin päättyi koe "hakuinnon puutteeseen". Ehkä syynä oli tilanteen stressaavuus ja pitkä odotus (josta liian ison osan pidin Ihkun hihnassa poukkoilemassa), muuta en keksi. Taippareita seuraavana päivänä tehtiin damiruutu, josta Ihku haki taas innokkaasti ja tehokkaasti. Niinpä uskalsin sen ilmoittaa vielä toisiin taippareihin, mutta sinne ei suuren ilmoittautumismäärän takia mahduttu mukaan. Ensi keväänä sitten, odottelua sun muuta ensin harjoiteltuamme -- ja niitä palautuksia!

Kotielämäkuulumisia sen verran, että Islasta ja Ihkusta on tullut hyvät kaverit nyt, kun Ihku ei enää pure niin kovasti. ;) Ansa on Islan mielestä aika tylsä tyyppi, mutta mukava sitäkin on välillä halailla. Kovasti Isla yrittää koiria komennella, mutta eivät ne kauhean tosissaan tyttöä ota... 

Terveyspuolella ei mitään erityisen vakavaa ole tänä vuonna kummallakaan ollut. Ansalla ei tullut edes loppukesästä mitään kutinaa parin viime vuoden tavoin. Ihku streriloitiin heti alkuvuodesta, ja se toipui leikkauksesta nopeasti. Tassuja Ihku välillä pureskelee, ja korvat erittävät ajoittain, eli jonkinlaista allergista taipumusta sillä selvästi on, mutta onneksi oireilu on ollut hyvin lievää. Muutama viikko sitten Ihkulla oli mysteerinen kiputila (vinkaisi matkustaessaan autohäkissä, ja sen jälkeen ei halunnut kotona liikkua), joka onneksi meni ohitse yhdellä kipulääkkeellä. Hieroja ei muutamaa päivää myöhemmin löytänyt mitään kovin kummoista ongelmaa.

Ansan pennutkin ovat pääasiassa terveinä pysyneet, tai eivät ainakaan kasvattajalle ole erityistä raportoineet. Tinkalla (M. Sukkela Suffeli) todettiin virallisen silmätarkastuksen yhteydessä lievä luomikiertymä molemmissa silmissä, mikä hoidettiin leikkauksella. Lisäksi oli löytynyt ylimääräisiä ripsiä. Silmät on tänä vuonna tarkastettu myös Upilta (M. Symppis Sukulaku), Pepiltä (M. Hurmaava Tumma), mustalta Reinolta (M. Super Salmiakki) ja Ihkulta. Muuten kaikki ok, mutta Pepillä todettiin ylimääräisiä ripsiä, ja Ihkulla nähtiin pieni vaalea piste, joka suositeltiin katsottavan uudestaan parin vuoden sisällä.

Musta Reino jatkoi tänä vuonna upeasti MEJÄ-uraansa saaden ensin AVO 1 -tuloksen, ja sitten voittajaluokassa kaksi ykköstulosta heti perään! Sitä viimeistä (valioitumiseen tarvittavaa) ykköstä ei tänä vuonna tullut, kun toiseksi viimeisessä kokeessa Reinon nenä johdatti toiselle jäljelle, ja nyt viimeisessä kokeessa viime viikonloppuna tuli joku tosi pelottava haju, joka sekoitti Reinon pään hetkeksi. Kasvattaja uskoo kuitenkin lujasti, että saa leipoa valiokakun heti ensi keväänä. :) Reino kävi keväällä näyttelyssäkin saaden sen "pakollisen" H:n Paavo Mattilalta. Kasvattajatädin mielestä sille olisi kyllä EH:kin voitu myöntää. Hienosti Reino esiintyi vähäisestä näyttelytreenistä huolimatta.

Reino näyttelyssä

Molemmat Reinot suorittivat kesällä hyväksytysti MH-luonnekuvauksen.
Pinkki ja Tinka käyvät agilitytreeneissä, ja Tinkaa odottaa kuulemma ensimmäisten treenien perusteella huima ura vesipelastuksen parissa. Upi on jatkanut treenailua nome-puolella, mutta liika innostus haittaa harrastamista...

Lähes vuosi sitten kadonnutta Kamua ei ikinä löydetty, ja sen perhe hankki keväällä uuden labradorinpennun. Toivottavasti pentu on tuonut lohtua Kamun katoamisen aiheuttamaan suruun.

Vihdoin päivitystä...

Niin on taas aika liitänyt yhtäkään päivitystä aikaan saamatta. Yritetään nyt muistella viimeisen parin kuukauden jutut kerralla.

Aloitetaan ikävillä asioilla. :(  Eikan menetys oli vielä tuoreena muistissa, kun Itä-Suomesta tuli isänpäivän jälkeen kamalia uutisia. Kamu (M. Tomera Toblerone) oli kadonnut pissareissullaan kotipihasta. Kamua etsittiin ahkerasti, myös parin etsijäkoiran voimin, mutta jälkeäkään ei löydetty. Katoamisilmoituksia julkaistiin kaikkialla alueella, mutta yhtään havaintoa ei saatu. Nyt kun aikaa katoamisesta on kulunut jo yli kaksi kuukautta, on toivo löytymisestä hiipunut. :(  En voi edes kuvitella, miten pahalta Kamun perheestä tuntuu tämä epätietoisuus, kun itseäkin yhä edelleen itkettää ajatella koko asiaa.

Komea Kamu, pennuista eniten Ansan näköinen. (kuva: Jaana Makkonen)

Toinen kurja uutinen loppusyksystä koski Pulman (M. Mahdoton Merkkari) terveydentilaa. Pulmalla oli ollut lievä epileptistyyppinen kohtaus, lähinnä poissaolevuutta ja tärinää, ei selvää tajunnanmenetystä kuitenkaan. Jotain saman tyyppistä oli ilmeisesti aiemminkin ollut, mutta omistaja ei itse ollut silloin näkemässä. Toivottavasti oireilu ei tule jatkossa uusimaan.

Terveysasioista vielä sen verran, että Ihkun purenta ei ihan itsekseen korjaantunut, mutta ahkeralla hammasjumpalla ja poistamalla kaksi pienempää hammasta (-> lisätilaa kulmahampaalle) sain ahtaan alakulmahampaan siirtymään oikealle paikalleen. Tämän purentaongelman takia Ihkua en kuitenkaan aio jalostukseen käyttää, joten se steriloidaan lähiaikoina.

Ansa ehti marraskuussa käymään vielä toisen kerran tottelevaisuuskokeessa, eikä tällä kertaa nollannut yhtään liikettä. Jei! 179/200 pistettä näyttää ihan hyvältä paperilla, mutta tosiasiassa olin taas kovin pettynyt sen seuraamiseen. Vaikea ymmärtää, kun treeneissä erittäin tarkasti kontaktin pitävä koira lähtee kisoissa NUUSKIMAAN lattiaa kesken seuraamisliikkeen. :P Sentään paransi loppua kohti, eli vapaana seurasi vähän tarkemmin. Muuten liikkeet menivät melko odotetusti. Helpotuksekseni tuomari pysyi melko kaukana meistä, niin ei ollut Ansan silmissä niin houkutteleva. :D  Mutta siis ykköstulos tosiaan tuli, ja samalla oikeus kilpailla avoimessa luokassa. Olin ajatellut, etten mitään TK-arvoja jaksa hakea, vaan vaihdan luokkaa heti kun saan, mutta ehkä kannattaisi vähän vielä käydä "kisoissa olemista" treenaamassa, kun Ansan reaktio jännään tilanteeseen on tuo huomion herpaantuminen. Säännöthän muuttuvat kesällä, eli täytyy senkin kannalta asioita miettiä. Viime viikkoina koirien treenaaminen on alkanut jäädä vähemmälle, kun oman mahan kasvaessa (= uusi karvaton pentu tulossa perheeseen ensi kuussa) kaikki liikkuminen ym. on muuttunut kovin vaivalloiseksi.

Edellä mainitusta syystä myös agility on jätetty vähälle, mutta olen kuitenkin vielä yhdellä tunnilla viikossa käynyt periaatteella "kouluttaja juoksee koiran kanssa, ohjaaja itse kannustaa radan reunalla". :D  Eli meidän ihana Tähtitekniikan Anna lupasi tarvittaessa kirmailla radalla, ja Ansanhan voi antaa kelle vain ohjattavaksi, niin homma on onnistunut ihan hyvin näin. Hauskaa on ollut kerrankin nähdä kauempaa, että miten se oma koira oikein siellä meneekään. Ensi viikolla vielä ollaan menossa tällä tyylillä, sitten täytyy katsella mahdollisia irtotunteja. Oman Poikasen syntymän jälkeen sitten aloitetaan taas treenaus, kun siltä tuntuu.
Tässä puolen vuoden aikana on kyllä tullut selväksi, että Ihku on agilityradalla täysin eri maata kuin Ansa. Ihkun pentuagility ehti edetä jo siihen vaiheeseen, että pikkuruisia radanpätkiä tehtiin, ja toisin kuin ottoäitinsä, ei Ihku todellakaan esteen jälkeen jää kyselemään emännältä, että mihinkäs seuraavaksi, vaan ryntää vain täysillä sopivaksi katsomaansa suuntaan, jos ei todella selkeitä ohjeita olla heti antamassa! Ansa kun on ollut niin helppo koira tällaiselle aloittelevalle ohjaajalle... Ihkun kanssa on kyllä jatkossa pysyttävä aika skarppina.

Ihkuhan on jo 8,5 -kuinen, mutta edelleen käy hakemassa lohtua(?) ottoäidin typötyhjästä maitobaarista. :)

Laitetaanpa tähän nyt vielä muistaessani meidän perheen joulukorttikin, jonka kuvauksissa tuli hiki yhdelle sun toisellekin. Ihmispennulta ei hymyä oikein irronnut, mutta muuten onneksi saatiin ainakin yksi otos onnistumaan.

Hmm. Varmaan unohtui jotain viime aikojen tapahtumista kirjoittaa, mutta muistellaan tarvittaessa lisää myöhemmin, ettei tämä päivitys nyt viivästy enempää. Muutenkin pitäisi vähän päivittää etusivun tietoja ym. Jospa tässä joku päivä taas...

Pari kuvaa vielä loppuun:

Ihkun uusi lempiharrastus: Ansan korvalehden jyrsiminen.

On ne söpöjä, kun ne leikkii!