torstai 20. kesäkuuta 2013

6 x nyyh

Pennut täällä vain vähenevät.

Reino eli Reino lähti tiistaina uuteen kotiinsa. Onneksi Päivi-emäntä perheineen asuu tuossa ihan lähellä, niin Reinoa tullaan näkemään varmaan usein. Kavereita piisaa, kun taloudessa asuu jo vanhempi koira, muutama kissa ja pihapiirissä melkoinen lauma heposia.

Päivi ja Reino


Eilen keskiviikkona lähti kolme pentua.

Eikka muutti Raijan luokse Orivedelle. Uusien labradoriystävien kanssa kelpaa Eikan siellä puuhastella. On myönnettävä, että Eikka oli mun muru ja suosikkipoju, joten sen lähtö kyllä kirvoitti kyyneleet silmiin.

Raija ja Eikka

Ookoo eli Pulma pääsi työkaverini Hannan perheen kolmanneksi labradoriksi. Heillä on nyt hieno värisuora, kun keltainen ja ruskea täydentyi vielä mustalla! :) Pulmakin asustelee lähellä, Nokialla, eli tapaamisia on luvassa.

Hanna, Ville ja Pulma

Urpo eli Urpo eli Upi matkusti eilen äidin kanssa mökkeilemään Ruovedelle. Urpohan meni vanhemmilleni, eli sitä tullaan viikoittain näkemään. :)

Äiti ja Urpo

Tänään vuorossa olivat Pinkki ja Ruusa, jotka molemmat tulevat asumaan ihan muutaman kilometrin päässä mammasta. :)

Pinkki eli Pinkki muutti Marian perheeseen sylikoiraksi.

Moona, Maria, Saaga ja Pinkki

Ruusa eli Peppi muutti kurssikaverini Lissun perheen muruksi.

Teemu, Lissu, Laura, Sara ja Peppi
Täytyy sanoa, että kun eilen illalla pentulauma oli vähentynyt viiteen, oli tunnelma jotenkin käsittämätön. Ihmettelin siinä, että monesti kasvattajalla siis on VAIN tämän verran pentuja kerrallaan. Tuo viisi kappaletta tuntui kovin vähäiseltä määrältä! Tilanteet niiden kanssa olivat niin hallittuja verrattuna aiempaan kaksinkertaiseen ryhmäkokoon. ;) Ehkä mahdollisella seuraavalla kerralla pääsen helpommalla? Tai sitten Ansa pyöräyttää vielä muutaman enemmän...

Kaikki uusiin koteihin lähteneet pennut ovat pärjänneet raporttien mukaan hyvin ja olleet tosi reippaita. Jei! Hyvä meidän hienot pennut! Reinohan kävi täällä kylässäkin tänään. Ja pentutapaamista jo ensi viikolle suunnitellaan. :D

Olen kyllä NIIN onnellinen, että kaikille pennuille löytyi mahtavat kodit. Neljähän jäi tähän Ylöjärvelle ja lisäksi kaksi ihan lähialueelle. Viiden pennun omistajat olivat ainakin jotain kautta jo aiempaa tuttuja/tunnettuja ja loput muuten vaan erinomaisia. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti