tiistai 21. toukokuuta 2013

Muotokuvia ja matolääkettä

Vas. puolella ylhäältä alas: Eikka, Pinkki, Veijo, Lyyli ja Taisto. Oik. puolella: Taimi, Reino, Ruusa, Urpo ja Ookoo.
Tässä ne luvatut muotokuvat yhden päivän myöhässä. Kuvaus tapahtui tällä kertaa ulkona, ja valaistusolosuhteet vaihtelivat pilvisyyden mukaan. Niinpä ruskeiden pentujen värisävyt eivät näytä ihan todellisilta kaikilla. Oikeasti Ruusa ja Eikka ovat selvästi tummempia kuin muut ruskeat.

Ihan oikeaa ruokaa pennut ovat siis saaneet eilen ja tänään, ja kaikki syövät yhtä innokkaasti. Vähän hakusessa se kupista syöminen vielä joillakin on, ja olenkin nämä ensimmäiset kerrat syöttänyt jokaisen pennun erikseen. Toivon mukaan kohta voin vain laittaa hienot "syöttötelineet" (kuvia niistä sitten myöhemmin) lattialle ja katsella vierestä. ;)

Pennut saivat tänään matolääkityksen. Nehän madotettiin ripulin aikana jo kahdesti (ennen kuin täyttivät kaksi viikkoa), joten ajattelin tämän reilun kolme viikkoa olevan ihan hyvä aika tehdä se seuraavan kerran. Kiitos erinomaisen tahmean koostumuksen, tahna pysyi aika hyvin pentujen sisäpuolella, vaikka ne parhaansa tekivätkin yrittäessään sitä sylkeä ulos. :D

Ai niin! Lopuksi vielä yksi Ansan oma uutinen. Päästiin Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen VEPE-ryhmään, eli pian alkaa vesipelastusreenit! Ei ehkä heti parille ekalle kerralle mennä, vaan vasta sitten, kun pennut on vieroitettu. Toivottavasti Ansalla on edes jotain karvoja jäljellä siinä vaiheessa, ettei tarvi märkäpukua raukalle hankkia. ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti