Allasuinnista on tullut oikein suosittu harrastus Ansan ja pentujensa keskuudessa. Ansa on käynyt jo kuusi kertaa uimalassa talven aikana. Pentuja on saatu mukaan aina vaihteleva määrä. Ehkä suurin syy, miksi alunperin Ansan uimalaan vein, oli sen hitaus veteenmenossa. No, into on kasvanut kerta kerralta, ja aika hienosti se jo altaan rampilta veteen loikkaa lelun perässä. Elän siis toivossa, että ensi kesänä se hyppäisi ehkä sieltä veneestäkin...
Pennut ovat innostuneet uimisesta vaihtelevasti. Reinot loikkaavat veteen tosi reippaasti, tytöistä taas Peppi on ollut vauhdikkain. Mustalle Reinolle myös vedestä nouto on mieluista, muut ovat vielä keskittyneet pelkkään uintisuoritukseen. Pinkin mielipide uimisesta on vähän vaihdellut, mutta välillä sekin intoutuu asiasta. Upi ja Pulma miettivät vielä kantaansa, mutta Alma-parka ei kyllä kokenut vettä omaksi elementikseen...
 |
| Musta Reino loikkaa |
 |
| Ruskea Reino uiskentelee coolina |
 |
| Peppi uimahyppääjänä |
 |
| Ansa ja Peppi uimassa |
 |
| Pinkki ja Reino |
 |
| Alma yrittää hypätä altaan toiselle reunalle... |
 |
| Viime uinnin jälkeen: Sonja ja Reino, Lissu Ansan ja Pepin kanssa, Päivi ja Reino sekä Viivi ja Henri Alman kanssa (Pinkki omistajineen oli jo ehtinyt karata paikalta) |
Yhdellä kerralla kävi hieman ikävästi, kun Ansa haki lelua altaasta läkähtymiseen asti, mistä seurauksena oli mahan sekaisin meno eli ns. jännäkakka. Valitettavasti Ansa seisoi rampilla vesirajassa, kun tämä yllätys tapahtui, eli lopputuloksena oli veden saastutus. :( Oma moka sinänsä, olin kyllä siinä jo miettinyt, että ehkä Ansalle ei tarvisi koko ajan sitä lelua heitellä (sekä uittaja että moni muu oli heittelemässä, kun Ansa sai vapaasti mennä altaaseen koko ajan muiden vuorotellessa siinä sivussa). No, otimme opiksemme, ja seuraavalla kerralla Ansankin piti pitää taukoa aina välillä.
Agilitytreeneissä ollaan käyty viikoittain ja välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia. Kun Ansa viime talvena putosi puomilta, oli puomin alla putki. Muutama viikko sitten putki oli samalla tavalla puomin alla, ja olinkin siitä sanomassa kouluttajalle, mutta en ehtinyt, kun Ansa jo varasti puomille... Niin se on koiran muisti pitkä; kun Ansa huomasi putken, se meni aivan paniikkiin ja kyyristyi puomille. Hiljaa hiipien se kuitenkin pystyi puomin menemään, kun kutsuin toisesta päästä. Sitten kun alettiin kouluttajan kanssa ongelmaa puimaan, se varasti uudestaan puomille toisesta päästä! Tähän suuntaan se meni vähän paremmin, kun putki oli siellä toisessa päässä. Siis en voi käsittää mikä masokistikoira mulla on -- miksi ihmeessä täytyy ehdoin tahdoin sinne puomille kiivetä, kun sitten kuitenkin ahistaa??? No, putki otettiin pois, ja Ansa pystyi taas vähän reippaammin puomilla etenemään. Nyt on taas puomi saatu "normitasolle", eli Ansa menee ylösmenon hölkäten, keskiosan varoen ja alasmenon taas hölkäten. Hyvä puoli tuossa hitaassa puomikävelyssä on tietty se, että kontaktiongelmaa ei taatusti sillä esteellä tule! ;)
A-estettä mentiin pitkästä aikaa, ja Ansa sai kovasti kehuja takapään hallinnasta! Pystyy hienosti hidastamaan ja pysähtymään alasmenokontaktille niin, ettei takapää "karkaa" sivulle. Tässäkin siis hyötyä tokoilun peppuharjoituksista!
Tokossakin ollaan pari kertaa "irtotunnilla" päästy käymään. Pitäis käydä enemmän, että saisin VIHDOIN mentyä kisoihinkin... Nolottaa niin paljon, kun koira on 3,5-v, eikä olla yksissäkään kisoissa käyty vielä. Mä kun luulin, että Ansa olisi jo valio tässä iässä! Edellisen labukan kanssa mentiin kisoihin, kun koira oli 1-v -- ei taatusti osannut täydellisesti (niin kuin ei 17-vuotias omistajansakaan), mutta ei se haitannut. Ja ykköstulos kuitenkin saatiin. :) Oi niitä aikoja, kun oli nuori ja reipas!
Jos vielä sitten vähän pentujen kuulumisia. Terveenä ovat vissiin aika hyvin pysyneet, tai ei ainakaan kasvattajalle asti ole kantautunut tietoa isommista ongelmista. Kahdella pennulla on pienestä asti ollut toisen korvan eritystä, mutta onneksi ei kutinaa tai punoitusta kuitenkaan. Vaikkei tuollainen eritys normaalia olekaan, saa olla tyytyväinen siihen, että asia ei itse koiraa tunnu vaivaavan. Toivotaan, ettei tilanne ainakaan pahene iän myötä.
Parilla pennulla on ollut taipumuksia laittaa kotia uuteen uskoon... Tämähän on labradorinpennuille valitettavan tavallinen ominaisuus, eli siihen omistajat olivat toivon mukaan henkisesti varautuneet jo etukäteen. Ansa-mamma oli kyllä superkiltti pentuna, eikä ikinä tuhonnut mitään.
Luonteiltaan pennut ovat aika erilaisia. On rauhallista ja riehakasta ja toisaalta taas tosimiestä ja mammanpoikaa. Muutamalla pennulla on jonkinasteista arkuutta, mikä kasvattajaa hieman murehdituttaa. Toivon mukaan helpottaa, kun tulee ikää ja henkistä kanttia lisää.
Uinnin lisäksi suunnitteilla kevääksi on tietenkin taipparitreenejä ja ilmojen lämmettyä varmaan jotain muutakin kivaa yhteistekemistä keksitään. Ilahduttavan aktiivisesti pentuja on viety erilaisille kursseille ja muihin puuhiin omistajien toimesta tähänkin mennessä. Niitä valionarvoja odotellessa. ;)
Musta Reino kävi myös vihdoin "puolivuotiskuvissa", eli sen tapauksessa 9,5-kuukautiskuvissa. ;)
.jpg)
