Ruuhkavuodet...

Anteeksi, on hieman kestänyt tämä päivitystauko... Mitäpä sitä sen enempää selittelemään, elämä vaan joskus on. Listataan nyt kuitenkin jotain muistoja näiltä viime kuukausilta.

Meille syntyi toinen karvaton pentu (perjantaina) 13. helmikuuta. Koirien kanssa ei mitään ongelmia tullut, mikä oli odotettavissakin. Ansa suhtautui heti alusta asti Onni-vauvaan rauhallisen hellästi, Ihku oli aluksi vähän kummissaan. Ansasta ja Onnista otettiin jokusia yhteiskuviakin heti alussa, kun taas turhan riehakas Ihku sai odottaa jonkin aikaa, ennen kuin uskallettiin laittaa ihan vierekkäin vauvan kanssa... ;)

Synnytyksestä toivuttuani palasin agilitytreeneihin koirien kanssa, ja heti ekalla kerralla kouluttajamme Anna totesi, että sun pitää a) mennä juoksukouluun ja b) hankkia uudet kengät, jos aiot pysyä ton Ihkun perässä. Kengät on hankittu, juoksukouluun en aio kyllä mennä. ;) Itse asiassa nyt on hankittu myös juoksutrikoot, jotka on oikeasti tosi hyvät! Kertakaan en oo virallisissa kisoissa edes kisannut, mutta varusteet on tietty oltava kunnossa heti alusta asti. 

Epävirallisissa kisoissa on tässä kesän aikana ehditty muutaman kerran käydä. Ekoissa kisoissa Ansa teki varmaan jonkun yliaikaennätyksen, kun se suunnilleen RYÖMI sekä puomin että keinun. Ansa-parka, se on niin herkkis, että vieraan näköinen este saa sille välittömästi aikaan OMG -reaktion. Tai näin ainakin aiemmin -- nyt kun on muutamat vieraat esteet käyty katsomassa, ei vauhti enää olekaan ahdistuksesta hidastunut! Yleisestikin ottaen Ansan vauhti ja into on kasvanut mukavasti tässä viimeisen vuoden aikana. Treeneissäkin hyppelee esteitä ihan oma-aloitteisesti (ennenkuulumatonta Ansan kohdalla!). Ei siitä mitään Suomen mestaria tule ikinä, mutta kyllä sen kehtaa kisaamaan viedä. Kun nyt saisi sen lisenssin hankittua jne.

Ihkulla taas on sitä vauhtia piisannut ihan kiitettävästi alusta asti. Jonkinlaisessa hallinnassakin se on -- ainakin välillä. Mutta aika paljon nopsempi ja tarkempi saa ohjaaja sen kanssa olla. Uskaltauduin Ihkunkin kanssa epiksiin, kun Labradorikerho sellaiset järjesti Vantaalla. Ihku ei kyllä palkintopallille yltänyt supermölliluokassa, mutta valittiin tuomarin suosikiksi! Kisojen jälkeisenä päivänä kouluttaja-Anna katseli treeneissä Ihkun rallaamista radalla ja totesi, ettei yhtään ihmettele sitä valintaa...

Tavoitteenani oli saada Ihkulle hyväksytty taipparitulos tämän vuoden puolella. Lupaavasti menneistä treeneistä huolimatta niin ei valitettavasti käynyt. :(  Ihku kävi keväällä taipparikurssin, ja kesällä treenailtiin Aino-kaverin kanssa. Ainoa ongelma näyttivät olevan palautukset; Ihku ei tuonut riistaa eikä dameja juuri ikinä käteen asti, vaan sylkäisi ne parin metrin päähän ohjaajasta. Liian energisinä päivinä se myös saattoi lähteä rallattelemaan damin/riistankin kanssa. Hakutyöskentely sen sijaan oli selvästi Ihkun paras puoli. Se haki todella vauhdikkaasti ja hyvällä nenätyöskentelyllä kattaen laajan alueen. Ikinä ei tullut ruudusta ilman damia/riistaa. Viimeisissä treeneissä ennen taippareita se haki kahdeksan riistaa vauhdilla suoritettuaan ensin vesityön. Niinpä taippareiden koittaessa minua jännittivät vain ne palautukset. Kuinka suuri olikaan pettymykseni, kun Ihku juoksenteli hakuruudussa päämäärättömästi ja vaivoin toi kolme varista. Niin päättyi koe "hakuinnon puutteeseen". Ehkä syynä oli tilanteen stressaavuus ja pitkä odotus (josta liian ison osan pidin Ihkun hihnassa poukkoilemassa), muuta en keksi. Taippareita seuraavana päivänä tehtiin damiruutu, josta Ihku haki taas innokkaasti ja tehokkaasti. Niinpä uskalsin sen ilmoittaa vielä toisiin taippareihin, mutta sinne ei suuren ilmoittautumismäärän takia mahduttu mukaan. Ensi keväänä sitten, odottelua sun muuta ensin harjoiteltuamme -- ja niitä palautuksia!

Kotielämäkuulumisia sen verran, että Islasta ja Ihkusta on tullut hyvät kaverit nyt, kun Ihku ei enää pure niin kovasti. ;) Ansa on Islan mielestä aika tylsä tyyppi, mutta mukava sitäkin on välillä halailla. Kovasti Isla yrittää koiria komennella, mutta eivät ne kauhean tosissaan tyttöä ota... 

Terveyspuolella ei mitään erityisen vakavaa ole tänä vuonna kummallakaan ollut. Ansalla ei tullut edes loppukesästä mitään kutinaa parin viime vuoden tavoin. Ihku streriloitiin heti alkuvuodesta, ja se toipui leikkauksesta nopeasti. Tassuja Ihku välillä pureskelee, ja korvat erittävät ajoittain, eli jonkinlaista allergista taipumusta sillä selvästi on, mutta onneksi oireilu on ollut hyvin lievää. Muutama viikko sitten Ihkulla oli mysteerinen kiputila (vinkaisi matkustaessaan autohäkissä, ja sen jälkeen ei halunnut kotona liikkua), joka onneksi meni ohitse yhdellä kipulääkkeellä. Hieroja ei muutamaa päivää myöhemmin löytänyt mitään kovin kummoista ongelmaa.

Ansan pennutkin ovat pääasiassa terveinä pysyneet, tai eivät ainakaan kasvattajalle ole erityistä raportoineet. Tinkalla (M. Sukkela Suffeli) todettiin virallisen silmätarkastuksen yhteydessä lievä luomikiertymä molemmissa silmissä, mikä hoidettiin leikkauksella. Lisäksi oli löytynyt ylimääräisiä ripsiä. Silmät on tänä vuonna tarkastettu myös Upilta (M. Symppis Sukulaku), Pepiltä (M. Hurmaava Tumma), mustalta Reinolta (M. Super Salmiakki) ja Ihkulta. Muuten kaikki ok, mutta Pepillä todettiin ylimääräisiä ripsiä, ja Ihkulla nähtiin pieni vaalea piste, joka suositeltiin katsottavan uudestaan parin vuoden sisällä.

Musta Reino jatkoi tänä vuonna upeasti MEJÄ-uraansa saaden ensin AVO 1 -tuloksen, ja sitten voittajaluokassa kaksi ykköstulosta heti perään! Sitä viimeistä (valioitumiseen tarvittavaa) ykköstä ei tänä vuonna tullut, kun toiseksi viimeisessä kokeessa Reinon nenä johdatti toiselle jäljelle, ja nyt viimeisessä kokeessa viime viikonloppuna tuli joku tosi pelottava haju, joka sekoitti Reinon pään hetkeksi. Kasvattaja uskoo kuitenkin lujasti, että saa leipoa valiokakun heti ensi keväänä. :) Reino kävi keväällä näyttelyssäkin saaden sen "pakollisen" H:n Paavo Mattilalta. Kasvattajatädin mielestä sille olisi kyllä EH:kin voitu myöntää. Hienosti Reino esiintyi vähäisestä näyttelytreenistä huolimatta.

Reino näyttelyssä

Molemmat Reinot suorittivat kesällä hyväksytysti MH-luonnekuvauksen.
Pinkki ja Tinka käyvät agilitytreeneissä, ja Tinkaa odottaa kuulemma ensimmäisten treenien perusteella huima ura vesipelastuksen parissa. Upi on jatkanut treenailua nome-puolella, mutta liika innostus haittaa harrastamista...

Lähes vuosi sitten kadonnutta Kamua ei ikinä löydetty, ja sen perhe hankki keväällä uuden labradorinpennun. Toivottavasti pentu on tuonut lohtua Kamun katoamisen aiheuttamaan suruun.

Vihdoin päivitystä...

Niin on taas aika liitänyt yhtäkään päivitystä aikaan saamatta. Yritetään nyt muistella viimeisen parin kuukauden jutut kerralla.

Aloitetaan ikävillä asioilla. :(  Eikan menetys oli vielä tuoreena muistissa, kun Itä-Suomesta tuli isänpäivän jälkeen kamalia uutisia. Kamu (M. Tomera Toblerone) oli kadonnut pissareissullaan kotipihasta. Kamua etsittiin ahkerasti, myös parin etsijäkoiran voimin, mutta jälkeäkään ei löydetty. Katoamisilmoituksia julkaistiin kaikkialla alueella, mutta yhtään havaintoa ei saatu. Nyt kun aikaa katoamisesta on kulunut jo yli kaksi kuukautta, on toivo löytymisestä hiipunut. :(  En voi edes kuvitella, miten pahalta Kamun perheestä tuntuu tämä epätietoisuus, kun itseäkin yhä edelleen itkettää ajatella koko asiaa.

Komea Kamu, pennuista eniten Ansan näköinen. (kuva: Jaana Makkonen)

Toinen kurja uutinen loppusyksystä koski Pulman (M. Mahdoton Merkkari) terveydentilaa. Pulmalla oli ollut lievä epileptistyyppinen kohtaus, lähinnä poissaolevuutta ja tärinää, ei selvää tajunnanmenetystä kuitenkaan. Jotain saman tyyppistä oli ilmeisesti aiemminkin ollut, mutta omistaja ei itse ollut silloin näkemässä. Toivottavasti oireilu ei tule jatkossa uusimaan.

Terveysasioista vielä sen verran, että Ihkun purenta ei ihan itsekseen korjaantunut, mutta ahkeralla hammasjumpalla ja poistamalla kaksi pienempää hammasta (-> lisätilaa kulmahampaalle) sain ahtaan alakulmahampaan siirtymään oikealle paikalleen. Tämän purentaongelman takia Ihkua en kuitenkaan aio jalostukseen käyttää, joten se steriloidaan lähiaikoina.

Ansa ehti marraskuussa käymään vielä toisen kerran tottelevaisuuskokeessa, eikä tällä kertaa nollannut yhtään liikettä. Jei! 179/200 pistettä näyttää ihan hyvältä paperilla, mutta tosiasiassa olin taas kovin pettynyt sen seuraamiseen. Vaikea ymmärtää, kun treeneissä erittäin tarkasti kontaktin pitävä koira lähtee kisoissa NUUSKIMAAN lattiaa kesken seuraamisliikkeen. :P Sentään paransi loppua kohti, eli vapaana seurasi vähän tarkemmin. Muuten liikkeet menivät melko odotetusti. Helpotuksekseni tuomari pysyi melko kaukana meistä, niin ei ollut Ansan silmissä niin houkutteleva. :D  Mutta siis ykköstulos tosiaan tuli, ja samalla oikeus kilpailla avoimessa luokassa. Olin ajatellut, etten mitään TK-arvoja jaksa hakea, vaan vaihdan luokkaa heti kun saan, mutta ehkä kannattaisi vähän vielä käydä "kisoissa olemista" treenaamassa, kun Ansan reaktio jännään tilanteeseen on tuo huomion herpaantuminen. Säännöthän muuttuvat kesällä, eli täytyy senkin kannalta asioita miettiä. Viime viikkoina koirien treenaaminen on alkanut jäädä vähemmälle, kun oman mahan kasvaessa (= uusi karvaton pentu tulossa perheeseen ensi kuussa) kaikki liikkuminen ym. on muuttunut kovin vaivalloiseksi.

Edellä mainitusta syystä myös agility on jätetty vähälle, mutta olen kuitenkin vielä yhdellä tunnilla viikossa käynyt periaatteella "kouluttaja juoksee koiran kanssa, ohjaaja itse kannustaa radan reunalla". :D  Eli meidän ihana Tähtitekniikan Anna lupasi tarvittaessa kirmailla radalla, ja Ansanhan voi antaa kelle vain ohjattavaksi, niin homma on onnistunut ihan hyvin näin. Hauskaa on ollut kerrankin nähdä kauempaa, että miten se oma koira oikein siellä meneekään. Ensi viikolla vielä ollaan menossa tällä tyylillä, sitten täytyy katsella mahdollisia irtotunteja. Oman Poikasen syntymän jälkeen sitten aloitetaan taas treenaus, kun siltä tuntuu.
Tässä puolen vuoden aikana on kyllä tullut selväksi, että Ihku on agilityradalla täysin eri maata kuin Ansa. Ihkun pentuagility ehti edetä jo siihen vaiheeseen, että pikkuruisia radanpätkiä tehtiin, ja toisin kuin ottoäitinsä, ei Ihku todellakaan esteen jälkeen jää kyselemään emännältä, että mihinkäs seuraavaksi, vaan ryntää vain täysillä sopivaksi katsomaansa suuntaan, jos ei todella selkeitä ohjeita olla heti antamassa! Ansa kun on ollut niin helppo koira tällaiselle aloittelevalle ohjaajalle... Ihkun kanssa on kyllä jatkossa pysyttävä aika skarppina.

Ihkuhan on jo 8,5 -kuinen, mutta edelleen käy hakemassa lohtua(?) ottoäidin typötyhjästä maitobaarista. :)

Laitetaanpa tähän nyt vielä muistaessani meidän perheen joulukorttikin, jonka kuvauksissa tuli hiki yhdelle sun toisellekin. Ihmispennulta ei hymyä oikein irronnut, mutta muuten onneksi saatiin ainakin yksi otos onnistumaan.

Hmm. Varmaan unohtui jotain viime aikojen tapahtumista kirjoittaa, mutta muistellaan tarvittaessa lisää myöhemmin, ettei tämä päivitys nyt viivästy enempää. Muutenkin pitäisi vähän päivittää etusivun tietoja ym. Jospa tässä joku päivä taas...

Pari kuvaa vielä loppuun:

Ihkun uusi lempiharrastus: Ansan korvalehden jyrsiminen.

On ne söpöjä, kun ne leikkii!

Kaikenlaisia tuloksia ja sairauskertomuksia

Mistäs sitä aloittaisi, kun kaikenlaista on ehtinyt tässä kuukauden aikana tapahtua?

Ansan pennut on nyt kaikki kuvattu, ja lopputulos oli LÄHES täydellinen; 20 x A-lonkka ja 19 x 0-kyynärpää. Tilastopoikkeamaksi toisen kyynärpäänsä 1-tuloksella joutui viimeisenä kuvattu Pulma (M. Mahdoton Merkkari). :( Nyt vain toivotaan, ettei jalasta aiheutuisi jatkossa ongelmia Pulmalle.

Jatketaan terveyasioilla. Ihkulta jouduin poistamaan toisen maitoalakulmahampaan, koska se osui yläikeneen. Valitettavasti ongelma näyttäisi toistuvan pysyvässä alakulmahampaassa. Tämä puoli alaleuasta on ainakin toistaiseksi liian lyhyt, minkä takia alakulmahammas on paitsi liian keskellä, myös liian takana. Toivon kovasti, että leuka ottaisi pian kasvupyrähdyksen, jolloin ongelma helpottuisi. Ruskealla Reinollahan viime syksynä tilanne oli tosi paha, kun alakulmahammas oli tulossa aivan yläkulmahampaan sisäpuolelle, mutta sitten yhtäkkiä viikossa alaleuka kasvoi oikeaan mittaansa ja purennasta tuli aivan normaali.

Ihkun alamaitokulmuri ennen poistoa.

Ihkulla on ollut muutakin harmia. Pari viikkoa sitten huomasin yhtäkkiä, että sen oikean silmän yläpuolella oli siistin näköinen viiltohaava. Ei mitään käsitystä mihin se olisi sen voinut loukata. Hoitelin haavaa pari päivää hunajavoiteella, mutta sitten päätin katsoa sitä vähän tarkemmin...vain huomatakseni, että haava onkin vähän syvempi kuin olin alunperin kuvitellut (nää eläinlääkärin vasemmalla kädellä hoidetut lemmikit!). No, eipä sitä siinä vaiheessa enää viitsinyt ommellakaan alkaa, joten jatkoin paikallishoitoa, kun ei haava kuitenkaan tulehtuneelta näyttänyt. Pari päivää meni taas, ja välillä haava oli parempi, välillä taas enemmän auki. Tunsin itseni melkoisen idiootiksi, kun kerran sitten näin Ihkun kaapivan haavaa etutassullaan... Ei mikään ihme, ettei haava päässyt paranemaan! Niin sai Ihku kaulurin päähänsä (jos kyseessä olisi ollut "oikea" potilas, kauluri olisi tietenkin laitettu heti alussa, krhm), ja rennostihan tuo asian otti. Ansaa pystyi puremaan ihan yhtä hyvin kaulurinkin kanssa, eikä se muutakaan elämään tuntunut haittaavan. Reipas tyttö. Eipä tarvinnut kauluria pitää kuin pari päivää, ja haava oli ummessa. Aika näyttävä arpi siihen kyllä jäi, mutta sehän lisää vain katu-uskottavuutta(?).

Ihku näyttää surkealta, muttei oikeasti ole!

Vielä kaiken lisäksi Ihkulla oli myös hiivatulehdus toisessa korvassa. Onneksi parani nopeasti paikallishoidolla. Oudosti myös Ansalle tuli pian tämän jälkeen tulehdus toiseen korvaan -- korvatulehduksethan eivät kuitenkaan ole tarttuvia.

Ansa pelästytti meitä jokin aika sitten, kun se yhtenä päivänä ei oikein halunnut liikkua, ja seuraavana päivänä kipulääkkeestä huolimatta hyvä kun suostui edes pediltään nousemaan. Se seisoi surkean näköisenä ja ulvahti muutaman kerran, kun lähti lopulta liikkeelle. Kiikutin sen töihin, ja siellä Pipsa-ortopedimme totesi, että tönkkö on! Ansa aristi pään taivuttelua ja sen lihakset sekä edessä että takana olivat "kuin perunapeltoa". Rauhoituksessakaan sen selkää ei saatu röntgenkuvattaessa suoristumaan, kun lihakset vetivät sen niin kieroon! Myöskään sen lonkkia ei saatu vedettyä suoriksi lihasjäykkyyden takia. Pientä spondyloosia eli luusillottumaa näkyi yhdessä kohdassa selkärankaa, mutta se ei oireilua millään muotoa selittänyt. Kaikenlaisia kipulääkkeitä ja lihasrelaksantteja Ansalle kokeiltiin, toisista meni enemmän sekaisin kuin toisista... Muutaman päivän kuluttua se kuitenkin oli selvästi parempi, ja hierontakäynnin jälkeen tapahtui suoranainen ihmeparantuminen! Agility- ja tokotreeneissä todettiin, että se on parempi kuin ikinä ennen; hyppäsi rennommin ja meni makuuasentoon normaalisti (eikä polvet eri korkeuksilla niin kuin aiemmin).  Joku jumi sillä on ilmeisesti ollut jo pitkään vaivaamassa, ja nyt lihasrelaksanttikuurin(?) ansiosta vihdoin helpotti. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan miten tilanne etenee, ja jatkossa yritämme käydä hierojalla säännöllisesti...

Ansa toipumassa huumeistaan, Ihku lämmittää...

Ihku aloitti näyttelyuransa paikallisessa mätsärissä sijoittuen tosi hienosti isojen pentujen punaisten kakkoseksi! Aika vähän oli jaksettu treenailla pönöttämistä, mutta reippaasti Ihku seistä törötti minuuttikaupalla ja vielä ravasi hienosti vieressä ympäri kehää.

Mätsärissä.

Kotona palkintojen kanssa.

Varsinaisissa pentunäyttelyissäkin käytiin, mutta sieltä ei palkintoja herunut. ;)  Liian ruipeloksi tuomittiin Ihku sekä Labradorikerhon Puppy&Veteran Show:ssa että Lahden pentunäyttelyssä. Muuten rakenteessa kaikki oli aika lailla kohdallaan, mutta kehittymätön laiheliini pudotettiin armotta pois sijoittuneiden joukosta. Henkilökohtaisesti en ymmärrä, että 5,5-kuisella noutajalla pitäisi olla MASSAA, kun kasvuaikana hoikkana pitäminen on yksi niistä harvoista asioista millä omistaja voi koiransa kehittyviin niveliin positiivisesti vaikuttaa... Pentunäyttelyn tuomari oli kauhean mukava ja kova puhumaan, enkä voinut hillitä itseäni, kun hän sanoi, että Ihkua on pakko "rokottaa" hoikkuudesta (samalla hän näytti käsillään, että labradorilla ei kuulu olla vyötäröä!). Totesin siihen sitten ihan viattomasti, että "ai jaa, kun eläinlääkärin mielestä on hyvä, että sillä on vyötärö!". Tuomariparka ei tiennyt mitä olisi siihen sanonut. ;) Ihkun sisko Lykke ja veli Jäbä saivat näyttelyssä samat kommentit hoikkudestaan. Hitaasti kehittyviä lienevät koko porukka.

Ansa pääsi vihdoin tositoimiin, eli viralliseen tottelevaisuuskokeeseen. Ansan tullessa meille tuumasin, että kolmevuotiaana se on TVA. No, ei ihan ehditty ekaan kisaan osallistua ennen kuin Ansan täytti neljä. :D Oletusarvona tietenkin oli ykköstulos, mutta niin se elämä taas yllättää... Kevään möllitokossa Ansa ryntäsi jokaisen liikkeen välissä tuomaria ja/tai liikkuria tervehtimään, ja nyt olin päättänyt, että näin ei tapahdu enää. Tällä kertaa pitäisin sen visusti hallinnassa liikkeiden välillä. Huono taktiikka.
Luoksepäästävyys tehtiin aluksi ryhmänä, se meni hyvin (ihmeesti Ansa siinä pysyy paikallaan, vaikka ihana vieras ihminen tulee koskemaan). Yksilöliikkeet aloitettiin hihnassa seuraamisella, ja heti kun astuimme kehään, jossa tuomari ja liikkuri odottivat, näin, että ongelmia on tulossa... Ansan silmät syttyivät ilosta: "Mitä ihania ihmisiä tuolla onkaan, ihan selvästi vain MINUA varten!" Seuraaminen oli aivan huuhaata, keskittyminen tiessään. Lähes kaikissa muissakin liikkeissä juuri seuraaminen pudotti pisteitä, koska Ansan kontakti tuli ja meni. Esimerkiksi liikkeestä maahanmenossa Ansa putosi aivan täydellisesti maahan, mutta koska alun seuraaminen oli ihan surkeaa, pisteitä tuli vain 9. Liikkeiden välissä tein kaikkeni, ettei Ansa menisi pussailemaan liikkuria tai tuomaria; tämä kostautui sitten viimeisessä yksilöliikkeessä, hypyssä. Kun Ansa kuuli käskyn "Hyppy!", se koki varmaan olevansa viimein vapaa ryntäämään tervehtimään näitä kaiholla katseltuja ihmisiä, joten se hyppäsi komeasti yli esteen -- ja juoksi (mun "Seiso!" -käskyä kuulematta) liikkurin luokse, ja sieltä sitten tuomarin luokse... Minä seisoin tyrmistyneenä, että mitä just tapahtui. Eipä ollut ikinä tullut mieleeni, että moisella tavalla voi liikkeen nollata... Loppujen lopuksi pisteitä kertyi 153 eli kakkostulos. Tuomari päivitteli, kuinka Ansa vain heitä tuijotteli koko ajan. No niinpä!

Eli nyt sitten pitäisi päästä harjoittelemaan jonnekin, jossa pari vierasta ihmistä seisoskelee isolla kentällä? ;) Seuraavaan kisaan on jo ilmoittauduttu, ja siellä en aio padota Ansan rakkautta, vaan päästän sen välillä tervehtimään tuomaria ja liikkuria, jos se sitten pystyisi hillitsemään itsensä edes liikkeiden aikana...

Ansan poika Reino (M. Super Salmiakki) sen sijaan on menestynyt kunniakkaammin saaden toisessa MEJÄ-kokeessaan hienot 48/50 p ja AVO 1 -palkinnon! Tällä tuloksella irtosi myös luokkavoitto. :)

Vielä kotikuulumisia sen verran, että Ansalla ja Ihkulla on edelleen sellainen ottoäiti-tytär-suhde, ja Ihku yhä käy välillä maitobaarissa lussuttamassa...

Samaan petiin pitää aina ängetä...

Onnellisena yhdessä uudessa isommassa pedissä.

Tämä tilanne ei päättynyt ihan näin hellästi... "Ikku pulee!"

Tosi hyviä ja tosi surullisia uutisia

Ansan pentujen lonkka- ja kyynärkuvaustulokset ovat tähän mennessä olleet melkoisen hienoa luettavaa. Seitsemällä pennulla A/A ja 0/0, Pinkin tuloksia vielä odotellaan, ja Pepin ja Pulman kuvaukset vielä tekemättä. Ansan jo ennestään hyvät jalostusindeksitkin nousivat näiden tulosten jälkeen huippulukemiin (lonkat 121, kyynärät 118).

Toinen hieno juttu syyskuulta oli Ruskean Reinon taippareiden läpäisy. Nyt on jo kolmella pennulla NOU1 -tulos!

Näitä hienoja uutisia seurasi kuitenkin surullisista surullisin uutinen syyskuun lopulla. Eikka (M. Dille Da Capo) oli sairastunut äkillisesti vakavaan keuhkokuumeeseen ja hoidosta huolimatta menehtynyt. Eikkahan oli pentuna se suosikkimuruni, varsinkin sen jälkeen, kun pentujen pahan ripulin aikana luulin jo sen menettäväni. Eikka oli omistajansa "tulevaisuuden toivo" ja juuri ilmoitettu taippareihinkin. En olisi uskonut kuinka pahalta kasvatin kuolema voikaan tuntua, vaikka eihän minun suruni ole mitään omistajan suruun verrattuna. Silti itketti monta päivää uutisen kuultuani (ja vieläkin tätä kirjoittaessa). Tuntuu niin pahalta, että nuori terve koira, jolla on koko elämä edessään, onkin yhtäkkiä poissa.

Tällaisena Eikka jää minun muistoihini.

Pentuhöpinöitä ja tuloksia terveys- ja koerintamilta

Hups, kun aikaa onkin jo vierähtänyt viime postauksesta! Niin se kesä vaan sujahti ohi helteineen. Taitaa olla vakio, että kun minä hankin koiranpennun, on seuraavan kuukauden ajan lämpötila 25-30 astetta -- joko plussaa tai miinusta. Ansa tuli meille joulukuussa, ja hirveiden paukkupakkasien aikana oli TODELLA kätevää opettaa sisäsiisteyttä ja sosiaalistaa pentua. Nyt sitten Ihkun kanssa oli toki helpompaa, mutta ei kovilla helteillä kyllä juurikaan tullut lähdettyä kaupungille palloilemaan pennun kanssa.

Eipä tuon tosin niin kauheasti väliäkään, sillä Ihku on osoittautunut erittäin rohkeaksi ja reippaaksi labradorilapseksi. :) Ei olla oikeastaan törmätty vielä mihinkään, mistä se olisi hätkähtänyt. Tätähän se pentutestin tulos kyllä ennustikin. Ihkun kanssa on pikkuhiljaa aloitettu harrasteet, eli kotona lähinnä kontaktia, luoksetuloa ja muita elämän perustaitoja harjoiteltu. Pentuagility on aloitettu, samoin toko. Tällä viikolla alkoi myös pentujen noutokurssi.Lisäksi se on "saanut" treenata häkkieläimenä olemista, kun Ansan agilitytunneilla pidän sitä mukana huomaamassa, että aina ei tehdä mitään, vaan joskus täytyy vaan olla ja odotella. Muutenkin se on oppinut tosi hyvin olemaan portin/oven takana yksin rauhassa (vaikka pitkiä aikoja se ei päivisin joudukaan olemaan yksin, kun käytännössä meillä on aina joku kotona). Tästä oli paljon iloa sukulaiskierroksella Pohjois-Suomessa, kun ainoa pentuturvallinen huone kyläilypaikasta oli kodinhoitohuone/suihkuhuone, johon Ihku jouduttiin aina yöksi sulkemaan. Siellä se nukkui hipihiljaa ja rauhassa aina aamuun asti. Sisäsiisteyden oppiminen on myös ollut sujuvaa, osaksi toki sen takia, että näin kesällä sillä on päivällä lähes koko ajan mahdollisuus mennä pihalle. Yöt se on hienosti pidätellyt noin 10-viikkoisesta asti.

Hienoja uutisia on kertoa myös Ansan pentujen osalta. Upi (M. Symppis Sukulaku) lonkka- ja kyynärkuvattiin muutama viikko sitten, ja tuloksena oli A/A ja 0/0. :) Eilen kuvattiin kuusi pentua lisää, ja kasvattajan silmiin nivelet näyttivät ihan hyviltä, joten toivotaan, että hienot terveytulokset saavat jatkoa! (Eikkahan sai puhtaat paperit jo keväällä.) Enää kuvaamatta ovat Peppi (M. Hurmaava Tumma) ja Pulma (M. Mahdoton Merkkari).

Koetuloksiakin on saatu. Upi ja Musta Reino (M. Super Salmiakki) ovat läpäisseet taipparit ensimmäisellä yrittämällä! Olin Upin kokeissa mukana, mutta tilannekuvia ei maaston hankaluuden vuoksi saanut otettua. Tässä kuitenkin poseerauskuva onnellisista kunniakirjan haltijoista.

Ylpeä äiti ja Upi

Ruskea Reino (M. Mainio Marabou) oli toisen Reinon kanssa samoissa kokeissa, mutta jostain syystä sinä päivänä ei hakuinto aivan riittänyt suorituksen hyväksymiseen. Seuraavalla kerralla paremmalla meiningillä!
Musta Reino on myös ehtinyt korkata MEJÄ-uransa, tuloksena AVO3 (jäljen loppupätkällä tulleiden kahden hukan takia). Tuomari oli kehunut Reinoa "erittäin lupaavaksi ensikertalaiseksi". :)

Kasvistäti on kovin ylpeä, kun pennut ovat vasta reilun vuoden ikäisiä, ja hienoja tuloksia jo on tullut, vaikka lajit ovat useimmille omistajillekin uusia.

Terveysasioista vielä jotain. Ansalla oli taas heinäkuun loppupuolella voimakasta kutinaa, rapsutti kylkiä ja pureskeli tassuja. Se sai viikon kortisonikuurin, jolla oireilu hävisi täysin, eikä koko kesänä enää palannut. Epäily on nyt suuri, että joku allergia sillä lienee, mutta onneksi ilmeisesti ainoastaan joku loppukesästä kukkiva kasvi. Jos näin on, ei ongelmaa pitäisi esiintyä kuin muutaman viikon ajan vuosittain.

Tässä on herännyt ajatus, että onko Ansalla joku "etuhampaanrikkomisgeeni" :D , kun siltä itseltään poistettiin tummunut hammas (tylpän trauman aiheuttama) keväällä, ja kahdelta pennultaan (Kamu ja Peppi) on poistettu kaksi murtunutta/tummunutta etuhammasta. Lisäksi rokottamassa käydessäni totesin, että Mustalla Reinolla on yksi etuhammas murtunut, joten sekin poistettiin eilen virallisten kuvausten yhteydessä. Melkoisen harvahampaista sakkia nämä...

Eilen ennen kuvauksia pidettiin "joukkotapaaminen" meidän takapihalla, jossa koirat saivat leikkiä vaihtelevilla kokoonpanoilla. Uroksia piti välillä vähän hillitä, kun innostuivat tytöistä liikaa. ;) Paikalla kävi kuvattavien lisäksi Peppi. Musta Reino joutui lähtemään jo ennen tyttöjen saapumista, joten tässä yhteiskuvassa on mustien ainoana edustajana Pinkki.

Vasemmalta Alma, Pinkki, Peppi, Ansa-mamma, Reino ja Kamu

Yritän pontevoitua ja kirjoittaa seuraavan postauksen heti, kun viralliset tulokset tulevat. Jos saisi sitten vähän lisää kuviakin laitettua.

Kukas se täällä?!

Meille tuli perheenlisäystä! Saammeko esitellä: Ihku, virallisemmin Lady's Crew Wildest Bee.

Ihku on tänään kahdeksan viikkoa ja saapui uuteen kotiinsa kolme päivää sitten. Ansan ilme oli näkemisen arvoinen, kun se silmät pullistuen ja karvat varmuuden vuoksi vähän pystyssä tuijotti tulokasta epäuskoisena. No, ihmetystä ei kauaa kestänyt, vaan noin kolmen minuutin kuluttua Ansa olisi jo täysillä leikkinyt "uuden vauvansa" kanssa.  Päivät uudessa kodissa ovat sujuneet kaikin puolin erinomaisesti, ja Ansa on kärsivällisyyden perikuva, aivan kuin omienkin pentujensa kanssa. Ihku on yrittänyt useampaan kertaan maitobaarin asiakkaaksi, ja vaikka Ansan baari meni kiinni jo vuosi sitten, ei se yritä estellä innokasta asiakasta. ;)

Ihku tulee Ansan tavoin harrastamaan ainakin tokoa ja agilitya. Eväät harrastuskoiraksi pitäisi löytyä, sillä Janita Leinosen tekemän pentutestin pisteiden mukaan: "Pentu on itsevarma ja tasapainoinen. Ei helpoin vaihtoehto ensimmäiseksi koiraksi. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus/kisakoira." Lisäksi Ihkusta oli kommentoitu näin:
"Ilopilleri, säpäkkä, nopea, rohkea, vilkas. Ei heikkouksia, aivan ihana pentu!"

Taipparitreeniä pennuille

Ansa on toipunut ennalleen, mutta toissapäivänä ekoissa sairausloman jälkeisissä agilitytreeneissä mentiin kyllä vain miniesteitä. Toivottavasti oireilu ei palaa jatkossakaan.

Melkoisten toiset taipparitreenit järjestettiin 7.6. Mukana tälläkin kertaa viisi pentua, tosin vähän eri kokoonpanolla kuin viimeksi. Reinojen ja Pepin lisäksi paikalle pääsivät vähän kauempaa tulleet Tinka ja Eikka. Kaikki pennut toimivat mukavasti, varista haettiin ruudusta ja lokkia vedestä. Tinka kylläkin totesi, että lokki on järvestä hyökkäävä peto, jota on parempi väistää tiukasti. Enpä ole ikinä ennen nähnyt koiran hypähtävän taaksepäin UIDESSAAN! Lopuksi nuuskittiin vielä pupujälkeäkin, eli kaikki taipumuskokeen osa-alueet tuli jollain tavalla käytyä läpi.

Tinka

Peppi

Ruskea Reino

Peppi

Musta Reino

Musta Reino

Yritin treenien yhteydessä ottaa vähän seisomakuvia pennuista, mutta niistä ei erityisen upeita tullut. Poseerausharjoitukset ovat ehkä jääneet vähemmälle? ;) Jos sitä tuonne pentusivulle jotain kuvia kehtaisi päivittää...

Äiti oli Lapissa Upin kanssa, eikä päässyt mukaan treeneihin, mutta tämä annettiin anteeksi, koska Upi oli edellisenä viikonloppuna läpäissyt Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen järjestämät möllitaipparit!!! Olinpa tyytyväinen itseeni, kun pakotin äidin osallistumaan. Äitiparka jännittää kovasti tällaisia juttuja, mutta Upiin ei jännitys tarttunut, ja hienosti se oli hakenut vedestä ja ruudusta ja pupukin oli löytynyt. Ainoa moite tuli "lähihallinnan puutteesta"; äiti ei ole maailman autoritäärisin ihminen, ja Upi oli vähän karkaillut noutoon ennen lupaa... ;) Itse en uskaltautunut paikan päälle katsomaan (Upi on vähän liikaa minun perääni), joten kuviakaan ei valitettavasti saatu todisteeksi Upin hienosta työskentelystä. Äitiä jäi tietenkin harmittamaan, että kyseessä eivät olleet oikeat taipparit...

Pepin perhe lomailee parhaillaan ulkomailla, ja niinpä Ansa sai tyttärensä seurakseen viikoksi. Tytöt ovat viihtyneet tosi hyvin yhdessä, leikkivät pihalla tuntikausia, minkä jälkeen nukkuvat sopuisasti vierekkäin.